Jatta

Toimin parhaillaan toista kautta kaupunginvaltuutettuna Mikkelissä. Olen myös Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuutettu ja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsen sekä maakuntahallituksessa. Politiikkaan lähdin mukaan ensikertalaisena vuoden 2017 kuntavaaleissa. Yhteiskunta eriytyy yhä kiihtyvää vauhtia ja arvojen koveneminen näkyi politiikassa paikallisesti, mutta erityisesti maailmalla. Tajusin kirkkaasti, että minulle tärkeinä pitämiäni arvoja – sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus – ei voi enää pitää itsestäänselvyytenä. Niitä halusin olla turvaamassa silloin, ja yhä edelleen. Olen saanut hyvinvointiyhteiskunnalta paljon, on minun vuoroni antaa takaisin.

Ensimmäinen kausi kaupunginvaltuutettuna 2017 alkoi vauhdikkaasti. Sain neljänneksi eniten ääniä SDP:n listalla ja minut valittiin puheenjohtajaksi hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakuntaan sekä kaupunginhallituksen varajäseneksi.

Lähtökohtana on ollut tehdä taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäviä päätöksiä, jotta Mikkeli ja Etelä-Savo edelleen säilyy erinomaisena paikkana syntyä ja kasvaa, käydä kouluja, harrastaa ja tehdä työtä. Minulle Mikkeli on ollut kaikkea tätä. Yhteiskuntatieteiden maisterin opinnot veivät aikanaan Jyväskylään, mutta olin onnellinen paluumuuttaja perheen perustamisen myötä vuonna 2007. Nyt asun kahden teini-ikäisen poikani ja koirani Hilman kanssa Mikkelin Siekkilässä. Työskentelen Mikkelin kaupungilla hankepäällikkönä taiteen ja kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta edistävässä hankkeessa.

Minut tunnetaan yhteistyökykyisenä, helposti lähestyttävänä ja muita arvostavana. Supervoimani on monimutkaisten kokonaisuuksien kirkastaminen ja oleellisen tunnistaminen.

Olen intohimoinen liikkuja, mutta palaudun erityisesti viipyillen metsässä ja veden äärellä. Molempia kotiseudultani löytyy onneksi runsain mitoin. Yhtä tärkeitä minulle ovat monipuoliset kulttuuripalvelut. Monipuolinen ja laadukas taide- ja kulttuuritoiminta on tärkeä hyvinvoinnin lähde ja siksi niiden tulee olla jokaisen saavutettavissa. Ne ovat myös merkittävä elinvoimatekijä.

Sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta syntyy hyvinvoinnista, sivistyksestä ja empatiasta. Siksi puolustan jatkossakin hyvää elämää, koulutuksen resursseja, taidetta ja kulttuuria.

”Kunnioita itseäsi ja muita. Kanna vastuu kaikista teoistasi.”